Etusivu » Juhlajuomat potkaisevat juhlan käyntiin

Juhlajuomat potkaisevat juhlan käyntiin

  • tehnyt

Usein varsinkin K-18 juhlissa makea booli näyttelee tärkeää osaa illan tarjoiluista. Juhlajuomat ylipäänsä ovat tärkeässä roolissa, harvemmin sitä täysin kuivin suin juhlia vietetään. Miten onnistua tekemään booli, joka maistuu kaikille? Takeita ei toki ole, mutta kannattaa varoa tekemästä siitä liian vahvaa ainakin. Se saattaa pian yllättää ja tuleekin juotua enemmän kuin oli tarkoitus. Varsinkin, jos alkoholin maun on onnistunut kätkemään.

Myös alkoholittomat juhlajuomat kuuluvat asiaan, kaikki eivät syystä tai toisesta halua juoda alkoholillisia juomia. Esimerkiksi kuskille on varattava omat herkut. Tähän toimivat vaikka alkoholittomat viinit, oluet tai siiderit. Vaihtoehtoja löytyy runsaasti. Miksei voisi tehdä myös alkoholittoman boolinkin.

Drinkeillä iltaan säihkettä

Drinkkejäkin löytyy joka makuun ja lähtöön. Myös alkoholittomat https://libertyordeath.fi/mocktailit-kaikille-sopivat-drinkit/ ovat helppoja tehdä kuskin riemuksi. Esimerkiksi yhdistämällä kurkkua, hieman minttua, jäisiä marjoja, limonadia ja jääpalasia syntyy ihanan raikas kesäinen juoma. Tämä varmasti maistuu monelle vaikka muissakin olosuhteissa.

Edellä mainitun juoman valmistelut kuitenkin tulee aloittaa jo edellisenä päivänä, joten hätäisen juoma se ei ole. Juhlajuomat pitävät sisällään myös aivan tavallisia limsoja ja mehuja, miksi väheksyä niiden herkullisuutta myöskään. Jos sattuu omistamaan mehustimen, saa helposti tuoretta hedelmämehua lantringiksi tai sellaisenaan juotavaksi.

Erilaisia drinkkejä

Drinkkien valikoima on valtava ja niissä saattaa iskeä runsauden pula kun miettii, minkälaisiin ostaisi aineksia valmiiksi. Listaamme tässä muutaman herkullisen drinkin mitä kannattaa kokeilla.

  • Mojito on raikas ja helppo valmistaa
  • Moscow mule, tunnetaan myös nimellä Vodka Buck
  • Gin tonic on ainakin nimenä kaikille tuttu

Baari juhliin vai ei

Jos juhlajuomaksi valikoituu se herkullinen makea booli, ei ehkä erilliselle baarille ole tarvetta. Riippuen toki myös paikasta, onko siellä mahdollisuuksia myydä alkoholia. Jos juhlatilassa on baari, voidaan sinne sopia vaikka jokin tietty summa, jolla kukin vieras saa ostaa isännän piikkiin juomia.

Makea booli voi olla myös kiva alkumalja, jonka aikana kuunnellaan tervetuliaispuhe. Tekemällä drinkkejä ja juomia itse voi säästää paljonkin, mutta ohjeita kannattaa seurata ja etsiä että löytyy se mieleisin makuyhdistelmä. Liika makeuskaan ei ole hyväksi, sekin saattaa edesauttaa pahoinvoinnin saapumista jossain vaiheessa illan kulkua. Vesi on myös loistava juhlajuoma, ainakin aina välillä kannattaa muistaa hieman nesteyttää elimistöään.