Ympäristöseminaari Keuruulla 0
Osallistuin viime viikolla taas kansainväliseen ympäristöseminaariin. Se on Keuruun seudun Kierrättäjien KSK:n vuosittain järjestämä tapahtuma. Tapahtumassa käsitellään eri aiheita ympäristönsuojelun, ilmastonlämpenemisen ja kierrätyksen näkökulmasta.
Tämän kertainen rupeamamme käsitteli muun muassa ympäristöystävällistä kotitalouksien jätteiden kierrättämistä. Kävimme läpi muun muassa kompostoinnin pääperiaatteita, muovin, lasin ja metallin kierrätystä taajama-alueilla sekä niiden ulkopuolella.
Kävimme läpi erilaisia komposteja kuten puutarhakompostoreja, kuten esimerkiksi tämä Biolanin pikakompostori, lämpökompostoreja, kuten esimerkiksi tämä Greenlinen Lämpökomposti Handy, sekä tavallisia itse perustettavia kasakomposteja.
Laadimme yhdessä ns. kompostiluettelon, jonka on tarkoitus auttaa kuluttajaa kompostoinnissa.
Mitä saa laittaa kompostiin ja mitä ei:
Älä laita kompostiin
Muovia
Lasia
Metallia
Myrkyllisiä aineita
Vaippoja tai siteitä
Tuhkaa tai kalkkia
Tupakantumppeja
Laita kompostiin
Lehtiä
Oksia
Kasvien naatteja
Kuivatut rikkaruohot
Kukkamullat
Ruuantähteet
Kuoret esimerkiksi hedelmistä ja juureksista
Luut ja ruodot
Kissanhiekka tai jyrsijöiden käytetyt purut
Kananmunankuoria
Kahvinporot
Pienet määrät paperia esimerkiksi teepussin pussit ja aukeama sanomalehtipaperia ovat ok
Leave a Reply